Ajellessa roomalaisten rakentamaa kaunista ja rauhallista Marecchiese-maantietä pitkin Pennabillin kunnan kaukaisimpaan ”lähiöön” eli ”frazione”, kuten näitä kyläyhteisöjä täällä kutsutaan, saavumme Toscanan rajalle paikkaan nimeltä Bascio Alto. Tänne laahusti hiki päässä Dante Alighieri 1200-luvulla matkallaan Ravennaan. Hän ihastui paikan kauneuteen niin, että pysähtyi vetämään Bascion linnantornin juurella henkeä, varmaankin juomaan vettä ja syömään kuivan leipäpalan pecorino-juuston kera ja kirjoitti Jumalaista näytelmää mainiten myös Basciosta. Suuri kunnia. Torni on Pennabillin kunnan omistuksessa ja kuuluu Italian kulttuuriperintökohteisiin. Keksin järjestää sen sisälle taidenäyttelyn...
Linnasta, joka ympäröi tornia, on jäänyt vain rauniot ja paljon salakäytäviä aarteineen maan alle. Käytävistä on löydetty vielä parisenkymmentä vuotta sitten kulta-aarteita, jalokiviä jne. Sortumisvaaran vuoksi käytävien suuaukot on visusti pantu umpeen ja kaivaukset on lopetettu. Loput saavat levätä rauhassa. Pace. Italian maaperä on täynnä löytämättömiä aarteita. Tämän linnan hyytävä historia saa ihon kananlihalle…kuka huusi tornin ikkunasta ulos tuuleen lähettäen avunpyyntöviestin aina Ranskaan asti sanoilla: ”Pariisi, Pariisi, auta minua”?! Kerron kaikki kauhujutut kun tulette.
Suloinen Liliana Borgia (vas.), syntynyt n.3 km tornilta, suostui ilman sen kummempia suostutteluja pitämään näyttelynsä tornin sisällä. Liliana käyttää kierrätysmateriaaleja taiteensa luomisessa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tornia käytetään näyttelytilana. Virpillä kerrankin välähti. Toimin tällöin Pennabillin turismivastaavana, ja oli mukava keksiä erilaisia, myös pienimuotoisia tapahtumia vetämään porukkaa puoleensa näille kauniille, mutta syrjäisille seuduille.
Kunnanjohtaja iski tornin oven avaimen käteeni ja sanoi innoittavasti: "tee ihan mitä haluat". Siinä oli rohkaisua kerrakseen, mutta Suomityttö ei vähästä lannistu. Otimme ensi töiksemme siivouskamat esiin ja menimme harjaamaan hämähäkin seitit pois linnantornista ja toimme sinne lisävalaistusta. Seuraavana päivänä kävin ostamassa 20 litraa kyllästettä, ja sudin sen iltapäivän tornille vievän lauta-aidan puhdetöikseni parempaan kuntoon. Olo oli kuin Giottolla konsanaan. Giotton visiitistä tornille oli kulunut aikaa ja onneksi ei tarvinnut sentään sekoitella värejä.
Rahat hankimme itse, minä ja Liliana ja sisäänpääsy oli ilmainen. Vuorottelimme viikonloppuisin, avaten tornin uteliaille turisteille.
Myös moderni hääpuku on tehty muovista. Liliana kiertää Italiaa eri gallerioissa ja tiloissa esitellen tuotantoaan.
Italialaiset saa helpommin mukaan, kun tarjolla on syötävää. Saimme sponsorin avajaisiin, läheisen Casteldelcin kunnan Fabiano tuli supermarketistaan lähituottajien kinkkujen, juustojen jne. kera viereisen Agriturismo La Torren meille antaman ravintolan tilaan. Tarjoilijoina toimivat kaikki, jotka halusivat auttaa. Ai kun meillä oli niin mukavaa!
Ilta-auringossa tornin läheisyydessä oli tunnelmaa. Kiitos Chiara kun saimme ravintolan lainaksi.
Linnalle vievällä 300 metriä pitkällä nupulakivisellä kadulla voi tavata joko sen varrella asuvan herttaisen eremiittinunna Svevan tai perheen, joka suku on rakentanut ja asuttanut jo kolmatta sukupolvea kadun ensimmäistä taloa. Muita vakkari-asukkaita siellä ei ole. Bascio altossa eli ylä-Basciossa ei voi eksyä: siellä on vain yksi katu, joka alkaa hautausmaalta (käymisen arvoinen paikka sekin, vanhat haudat valokuvineen) ja päätyy siis linnantornille, upeisiin Marecchiajoen maisemiin, vuoriston ympäröimänä. Pace, pace e serenita´- rauhaa kaikille!
