Loredana-myyjä oli apuni taimien bongaamisessa, sillä läheskään kaikkea ei enää löytynytkään taimitarhasta. Che peccato, mikä harmi. Sypressit jäivät tällä kertaa hankkimatta, mutta ei se mitään, löytyipä paljon muuta mukavaa. Onneksi taimien koko oli maksimissaan puolitoista metriä, joten ne sopisivat mukavasti pikkuiseen autooni. ”Haluatko tämän päärynäpuun?” kysyi Loredana…”Lo vuoi questo pero?”

Puutarhanhoidosta innostuneena kävin tuumasta toimeen, ja otin riemukkaasti pienestä Fiatistamme taka-istuimet pois, jotta olisin saanut tungettua sinne mahdollisimman monta uutta tulokasta taimitarhasta Altopoggion kolmen hehtaarin tontillemme. Tilaa on, tervetuloa ”viidakko”. Tähtäsin puoleen maksimimäärästä. Olin varautunut jopa avaamaan ikkunat, jotta joku latva voisi sojoittaa hätätilanteessa ulos. Aah, che bello. Tutkin innolla sopivimpia yksilöitä, ettei luonnon tasapaino järkkyisi, olemmehan Sasso Simone ja Simoncello-luonnonpuiston alueella ja 650:n metrin korkeuskin rajoittaa intoa esim. hankkia palmuja, jotka taasen sopivat paremminkin ranta-oloihin. Maaperä on savista, sekin pitää ottaa huomioon. Unelmoin sypressikujasta, ne ovat niin klassista Toscanaa. Toisaalta, emme ole klassisessa Toscanassa, joten maisemaa ei saisi mullistaa liikaa.

Lähdin matkaan vuorilta pysähtyen vain tankkaamaan metanokaasua autoon ja pit-stopille herkulliseen baariin cappuccinolle ja ”pastalle”, joka tällä alueella ei tarkoita pastaruokaa vaan leivosta tai briossia. Onneksi vielä joulukuun lämpöinen ilma sallii kahvin nauttimisen ulkona. Tunnin ajon jälkeen avautui rantamaisema ”Pino Marittimo” eli hattaran näköisine ihanine pinjamäntyine- ja peltoineen, joilla aaltoili syksyllä istutettu vilja jo vihreänä valmistellen kasvuaan seuraavaan vuoteen ja kesäkuun ensimmäiseen sadonkorjuuseen. Pienet lumisateet eivät kuulemma haittaa sen kasvua.

Romanttisesti Adrianmereä kohti madaltuvien kukkuloiden viiniköynnökset mutkittelivat kuin serpentiinit pienillä viinitiloilla kantaen viimeisiä oransseja lehtiään. 

 Paikallinen San Giovese-rypäle saa aavistuksen meren suolaisuudesta punaviinin makuunsa näin rannikon läheisyydessä. Ihana koira juoksenteli kasvirivien välissä ja söi hedelmäpuista pudonneita herkkuja. Hän myös kantoi suussaan meille asiakkaille päärynöitä ja omenoita pudottaen ne jalkojemme viereen, heiluttaen häntäänsä ja odottaen, että innostuisimme ”nouda pallo”-leikkiin. No tietysti innoistuimme. Naturalmente!  

Yli satavuotisia oliivipuita, palmuja, hedelmäpuita, ruusuja ja viiniköynnöksiä, joista tuli kesän lämpö sydämeen. Joulusta ja Suomesta tuli tuulahdus katsoessani kauniita valkojoulukuusia, joulutähtiä ja syklaameja. Näistä tuli mieleen jokavuotinen Helsingin talvipuutarhassa käyntimme aina koko perheen voimin ennen joulua. Tuoksu tuntuu vieläkin nenässäni. Luonto antaa voimaa ja jättää ihania muistoja.